Toiminnan periaatteet

Rantaniemi toimii yhteisöhoidon periaatteiden mukaisesti, jossa jokainen yksilö on tärkeä yhteisön jäsen. Samalla lähtökohtana Rantaniemen ajattelulle on, että jokaisella asukkaalla on oma ulko-ovi ja sen takana oma koti, jota sen asukas itse hallitsee.

Arkipäivän askareilla, työ- ja päivätoiminnalla sekä mielekkäällä vapaa-ajan vietolla pyritään mahdollisimman omatoimiseen ja itsenäiseen asumiseen omassa kodissa. Henkilökunta auttaa ja ohjaa asukkaita henkilökohtaisen palvelusuunnitelman ja yksilöllisen viikko-ohjelman mukaan yhteisölliseen asumiseen.

Palvelukoti Rantaniemi perustaa toimintansa kristillissiveelliseen arvomaailmaan. Toiminnassaan se tukeutuu Reisjärven kristilliseen opistoon ja sen taustayhteisöön. Yhteistyö on vastavuoroista.

Toiminnan tavoitteet

Tavoitteenamme on hyvä arki, jossa huomioidaan jokaisen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Tavoitteeseen pääsemme harjoittelemalla oman elämän hallintaa ja arkielämän taitoja sekä osallistumalla ympäröivään yhteiskuntaamme. Näiden ja kristillisten arvojen kautta pyritään löytämään myös omaisiin päin luottamus kehitysvammaisen selviämisestä itsenäisessä elämässä.

Päivä- ja työtoiminta

Päivä- ja työtoiminta Rantaniemessä ovat osa jokapäiväistä arjen elämää. Omassa talossa jokainen asukas osallistuu arjen tehtäviin, vapaa-aikaan ja juhlaan oman toimintakykynsä rajoissa. Aina, kun kehitysvammaisen terveydentila ja toimintakyky sen mahdollistaa, työtoiminta järjestetään Rantaniemen ulkopuolella siten, että se tukee kehitysvammaisen yhteiskuntaintegraatiota.

Asumispalvelut

Palvelukoti Rantaniemi järjestää kehitysvammaisille pysyviä asumispalveluita. Tavoitteena on, että palvelun luonne ja sisältö muuttuu asukkaan iän ja yleiskunnon myötä.

Itsenäistymisharjoitteluasuminen

Itsenäistymisharjoitteluasumisen tavoitteena on saavuttaa oletetun ajan puitteissa sellaiset arjen hallinnan valmiudet, että kehitysvammainen kykenee tulemaan toimeen omalla kotipaikkakunnalla tai muualla tuetussa tai valvotussa asumismuodossa. Jaksolle asetetaan konkreettiset tavoitteet, joiden saavuttamista seurataan.

Intervalli- ja lomapaikka-asuminen

Intervalli- ja lomapaikka-asuminen on tarkoitettu kehitysvammaisen ja hänen lähipiirinsä levon ja loman järjestämistä varten. Jakson pituus vaihtelee kulloistenkin tarpeiden mukaan. Myös näille jaksoille asetetaan käytännön arjen tavoitteet, jotta intervalli- ja lomajakso tukisi arjen sujumista kotona tai omassa asunnossa.